TRE Finland | Tiina Grip: Minä ja TRE
15869
post-template-default,single,single-post,postid-15869,single-format-standard,ajax_fade,page_not_loaded,,qode-theme-ver-10.1.1,wpb-js-composer js-comp-ver-5.0.1,vc_responsive
 

Tiina Grip: Minä ja TRE

Tiina Grip: Minä ja TRE

Tiina Grip
3.6.2015
Teksti on kirjoitettu TRE-ohjaajakurssin lopputyönä

Minä ja TRE

TRE on ollut elämässäni nyt noin kahden ja puolen vuoden ajan. Ensimmäisen vuoden ajan harjoittelu oli harvanlaista, mutta mielikuvat harjoitteiden vaikutuksesta olivat positiiviset, joten halusin oppia lisää ja hakeuduin taso 1 -ohjaajakoulutukseen reilu vuosi sitten. Ohjaajakoulutuksen myötä harjoitteet tulivat viikoittaisiksi ja kestoltaan pidemmiksi. Näin olleen vaikutukset eivät olleet enää mielikuvien tasolla, vaan todellisia. Merkittävimpiä kokemuksia olivat unen laadun paraneminen, liikkumiseen tullut rentous, koetun stressin väheneminen ja kehotietoisuuden paraneminen. Vaikutukset olivat niin merkittävät, että taso 2-ohjaajakoulutukseen hakeutuminen alkoi tuntua jopa velvollisuudelta. Ajattelin, ja ajattelen, että tämän kehollisen itsetyöskentelymallin jakaminen mahdollisemman monelle on sekä inhimillisesti että kansanterveydellisesti ja -taloudellisesti hyödyllistä ja tärkeää. Toki tärkein motivaatio koulutukselle on edelleen oman hyvinvoinnin edistäminen.

Taso 1 -koulutuksen päätyttyä harjoitteiden tekeminen muutti muotoaan siten, että pitkät sessiot vaihtuivat lyhyempiin pyrähdyksiin, jotka toteutuivat arjen keskellä ja sen provosoimana. Värinästä tuli aktiivinen tapa vaikuttaa omaa vireystilaan ja parantaa toimintakykyä. Minulle on tullut tavaksi hyödyntää lyhyitä harjoitteita varsinkin juuri ennen ”erityistä hereillä oloa” vaativaa tapahtumaa (mm. luennon pitäminen tai haastavaksi arvioitu asiakastilanne). Opiskelen tällä hetkellä ammattikorkeakoulussa monimuotokoulutuksessa, johon liittyen teen paljon kirjallisia tehtäviä. TRE harjoitteet ovat auttaneet tarttumaan toimeen (auttaneet keskittymään) ja toisaalta virkistäneet kirjoitus- tai lukuprosessin keskellä. Pidempi harjoite illan rauhassa on puolestaan tuonut rentoutuneen ja levollisen olon, mikä on mahdollistanut myös hyvän ja palauttavan yöunen.

Kuluneen kevään aikana olen kuitenkin eniten nauttinut vahvasta yhteydestä maahan. Kävellessä tai seistessä minusta on tuntunut, että jalkani todella ovat maan pinnalla – levollisesti, painon jakautuessa tasaisesti molemmille jaloille ja painopisteen ollessa alhaalla. Koko olemus kehossa tuntuu rauhalliselta ja vakaalta. Se vaikuttaa rauhoittavasti ja syventävästi myös hengittämiseen, mikä on astmaatikolle hyvä asia. Olen kokenut, että ryhtini on parantunut, katse on eteenpäin. Tosin koen, että en katso eteen, vaan vähän kaikkialle. On kuin näkisin enemmän ja laajemmalla sektorilla kuin aiemmin. Näkemisen tapa on myös muuttunut katsomisesta havainnoimiseksi. Fyysinen levollisuus on siirtynyt korvien väliin. Haitallisen stressin kokeminen oli toki vähentynyt jo aiemmin, mutta nyt mielenrauha on lisääntynyt entisestään. Vaikka opiskelukiireitä on ollut, en ole kokenut olleeni missään vaiheessa hätääntynyt tai edes huolissaan. Kaikesta on selvitty ja tulokset ovat olleet jopa kiitettäviä. Uskon myös, että minussa vuosikausia/-kymmeniä ollut ylivireystila on purkautunut TRE harjoittelun myötä. Tämän olen huomannut paitsi kehon tahattomien pikkuliikkeiden selvänä vähentymisenä sekä jatkuvan ajatuksellisen katastrofivalmiuden normalisoitumisena. Aiemmin saatoin iltalenkin ajan miettiä toimintamalleja erilaisiin onnettomuustilanteisiin tai muistella jotain vanhaa stressaavaa tilannetta. Nyt olen huomannut tarpeettoman katastrofiajattelun kadonneen. Olen lisäksi pannut merkille, että puhun enemmän ja vapaammin kuin aiemmin. Olen välillä ollut yllättynyt ja huvittunutkin omasta rennommasta kommentoinnista tilanteessa kuin tilanteessa. Liitän lisääntyneen ”porinan” parantuneeseen oman arvon tuntoon. Uskon, että siihen on puolestaan vaikuttanut lisääntynyt turvallisuuden tunne, joka lienee syntynyt paremman kehoyhteyden (tunnen mitä minussa tapahtuu) ja maakontaktin (”olen tässä, jalat maassa”) myötä. Minulla ei ole mitään hätää. Muutos kehossa ja mielessä on tuntunut erikoiselta ja samalla todella hyvältä.

TRE menetelmänä tuntuu luonnolliselta ja loogiselta ja siksi myös turvalliselta. Seuraan mielenkiinnolla sitä prosessia, joka itsessäni tapahtuu harjoitteiden myötä: miten ja missä järjestyksessä kehoni päättää purkaa sinne kasaantuneet tarpeettomat jännitykset ja tietämättäni voimavarojani sitovat muistot. Olen varautunut siihen, että prosessit voivat olla kipeitä, tuskaisia ja pelottaviakin, mutta luotan siihen, että kehoni automatiikka osaa toimia minulle edullisella tavalla. Tämä on mielestäni TRE:n hienoimpia asioita; voi luottaa oman kehoni viisauteen. Sen perimmäinen haluhan on pitää minut toimintakykyisenä. Ajattelen, että koska olen jo selvinnyt menneisyydestäni hengissä, ei se enää voi minua hengiltä ottaa. Oikea vaara on jo ohi. Nyt on kyse kehon reaktioista ja tunteista, joilla on alku, keskikohta ja loppu. Lisäksi olen oppinut keinot, joiden avulla työskentelyn turvallisuutta voi lisätä: silmien auki pitäminen ja ympäristön tarkkailu (aikaan ja paikkaan orientoituminen), harjoitteen pilkkominen tarvittaessa hyvinkin lyhyiksi sessioiksi (5 sekuntia kerrallaan), katsekontaktin pitäminen toiseen henkilöön (yksi ohjaajan tehtävistä on peilinä ja ankkurina toimiminen) sekä erilaiset keinot harjoituksen jälkeiseen kehon ja mielen olotilan vakauttamiseen ja maadoittumiseen (toinen ohjaajan tärkeä tehtävä).

Olin perehtynyt Levinen kirjaan ja Porgesin polyvagaaliteoriaan jo ennen TRE-kurssille menoa ja hyödyntänyt tietämystä ihmisnisäkkään reagoinnin automatiikasta erityisesti kriisityössä ja ensiapuopetuksessa, mutta muutenkin asiakastyöskentelyssä työterveyshuollossa. TRE-koulutuksen ja itse tehtyjen harjoitteiden myötä ymmärrykseni ihmisyyden kokonaiskuvasta on syventynyt ja selkeytynyt – palaset loksahtavat paikalleen. Olen huomannut, että automatiikan, kehoreaktioiden sekä kehon ja mielen yhteenkietoutumisen teoriatiedon käsittely esim. Punaisen Ristin henkisentuen kurssilla, on auttanut minun lisäkseni myös kurssille osallistuvia ihmisiä ymmärtämään akuutin kriisin ilmiasua ja sen logiikkaa. Samalla kurssilaisten on ollut helpompi ymmärtää miten itse voi olla toiselle avuksi, millaisiin asioihin tukena olemisella pyritään (esim. sykkeen rauhoittumien) ja miksi. Mikä parasta, teoriatieto automatiikasta antaa pelottaville tai heikkoutta ja kontrollikyvyn menetystä kuvastaneille kehonreaktioille ja tunteille täysin uuden merkityksen. Uusi merkitys ei liitykään heikkouteen, huonouteen tai hulluuteen, vaan ihmisnisäkkään nerokkaaseen sisäänrakennettuun itsesuojelumekanismiin. Uusi merkitys muovaa näin olleen ajatuksia ja murtaa aiempia uskomuksia. Ajatusten ja uskomusten uudelleenmäärittely on käsittääkseni ratkaisevaa traumatisoitumisen kannalta. Uuden positiivisen ja normalisoivan merkityksen myötä traumaa luova ja ylläpitävä kehoreaktioiden, tunteiden, ajatusten ja uskomusten kehä katkeaa kenties alkuunsa tai sen vaikutukset jäävät vähäisemmiksi. Logoterapian luoja, keskitysleirien kauhuista selvinnyt, Viktor E. Frankl on todennut; ihmisen tahdonvapaus ei ole vapautta olosuhteista, vaan vapautta valita oma suhtautumisensa olosuhteisiin. Teoriatiedon ymmärrys ja TRE-harjoitteiden kautta parantunut kehotuntemus antavat mahdollisuuden suhtautua reaktioihin toisin; ymmärtäen ja hyväksyen. Ne voivat kääntyä haavoittavuuden sijaan voitoksi.

Olen huomannut, että taustateorian ymmärtäminen on näyttäytynyt myös tavassani havainnoida ihmisten kehonkieltä ja olemusta sekä kuunnella heidän sanallista ilmaisuaan (mm. millaisia merkityksiä kehon reaktioille annetaan). Lisäksi olen rohkaistunut ottamaan havaintoni puheeksi ihmisten kanssa. Jos esimerkiksi havaitsen henkilössä jännittämisen tai hermostuneisuuden merkkejä, pyrin aktiivisesti edistämään hänen turvallisuuden tunnetta ja rauhoittumisen mahdollisuutta. Pyrin siis saattamaan henkilön toleranssi-ikkunaan, tasapainoisempaan tilaan, pois yli- tai alivireystilasta (vakauttaminen on edellytys sille, että henkilön kanssa voi päästä ”järjelliseen” keskusteluun). Vaikuttaminen tapahtuu usein oman kehoni avulla: esim. jos henkilö on jännittynyt, pyrin itse maadoittumaan hyvin, hengittämään rauhallisesti, rentouttamaan oman kehoni ja katsomaan levollisesti. Tähän olen toki pyrkinyt jo ennen TREtä, mutta oman kehotuntemuksen huiman paranemisen myötä se onnistuu nyt paljon paremmin. Luulen, että oman kehotuntemukseni kehittyminen on varsinainen syy myös havaintokykyni paranemiseen, ei niinkään teoriatiedon ymmärrys. Kehotuntemuksen paraneminen on tuonut apua myös omaan arkeeni. Olen mm. onnistunut havaitsemaan sykkeen nousun ja kehoni jännittymisen ennen kuin se on ehtinyt kaapata ajatteluni ja päässyt hankaloittamaan toimintakykyäni. Tällaiset onnistumiset ovat tuntuneet mukavilta ja voimaannuttavilta sekä kannustavat jatkamaan itsensä havainnointia.

Olen ymmärtänyt, että TRE-ohjaajana toimimisen edellytys on se, että olen itse täysin omassa kehossani. Esim. interventioiden mielekäs ja onnistunut tekeminen ei ole mahdollista ilman läsnäoloa ja maadoittumista, jotka tuovat havaitsemisen herkkyyden ja intuition hyödyntämisen aivan uudelle tasolle. Tästä olen ehtinyt saamaan jo positiivisia ohjauskokemuksia, jotka samalla kannustavat jatkamaan omaa työskentelyä. Jatkoa ajatellen minun on järjestettävä itselleni mahdollisuus myös ohjattuun harjoitteluun, jotta saan viedyksi omaa prosessia eteenpäin. Täytynee sopia YYA-sopimus jonkun kurssikaverin kanssa.

Tähän mennessä olen vienyt TRE:n ilosanomaa eteenpäin kahvipöytä- ja kadunvarsikeskusteluissa tuttujen kanssa. Lisäksi olen pitänyt asiaa esillä vapaaehtoisesti tai palkallisesti auttamistyötä tekevien keskuudessa ja tarjonnut pieniä näytepaloja TRE:stä. Tarkoituksena kuitenkin on, että alan ajaa asiaa työpaikalleni ja siellä asiakastyöhön (niin ryhmä kuin yksilötasolle). Tältä osin minun suurin huoleni on, miten löydän lääketieteellisesti riittävän kestävät ja selkeät argumentit TRE:n hyödyntämiselle. Kaipaisin tähän vielä lisää tietoa ja ihan konkreettisia sanojakin, koska tiedän, että kaikenlaisen hörhöilyn ja puoskaroinnin pelko asuu melko syvässä erityisesti lääkärikunnassa. Suunnitelmani on, että järjestän ensitilassa TRE-kurssin työyhteisöni jäsenille (pieniä maistiaisia ja infoa olen antanut jo aiemmin). Omakohtaisen kokemuksen saaminen lienee tässä paras markkinoinnin ja vaikuttamisen kanava.

Olen toiminut yli 20 vuoden ajan kouluttajana ja erilaisissa ohjaajan rooleissa, joten uskon selviäväni hyvin TRE-kurssin tai session järjestämisestä ja vetämisestä. Uskon, että suurin haaste ja samalla eroavaisuus aiempiin kokemuksiini on yksittäisen henkilön prosessin havainnointi niin, että osaan puuttua tilanteeseen ajoissa ja oikealla tavalla, jolloin turvallisuus säilyy. Uskon, että harjaannun tähän taitoon kyllä – koska haluan harjaantua. Olen kokenut helpottavana ja viisaana ajatuksen, että ohjaajana minun tehtäväni ei ole tulkita ohjattavan reaktioita eikä prosessia. Ajattelen, että ohjaajan ääneen lausuma tulkinta ohjattavan reaktioista voi tietyllä tapaa olla varsin väkivaltaista ja ohjata henkilön prosessia väärään / luonnottomaan suuntaan. Käsittääkseni oleellisinta on henkilön oma prosessi, tulkinta ja asioiden/tuntemusten määrittely. Siksi pitäisin ohjaajana mielelläni erittäin matalaa profiilia kaikenlaisen määrittelyn suhteen. Sen sijaan ajattelen, että tärkeää on järjestää riittävästi aikaa harjoituksen jälkeiseen keskusteluun, jossa ohjattavalla on mahdollisuus kertoa omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan.

Toistaiseksi paras ohjaamiskokemus minulle on ollut tänä keväänä erään suuren terveysalan kansalaisjärjestön yksikössä, jossa sain pitää kolmena peräkkäisenä perjantaina tunnin mittaiset ohjaussessiot. Henkilöt olivat pääosin samat, jolloin harjoitteelle tuli jatkuvuutta ja saimme keskustella myös kotiharjoittelun tuntemuksista. Ryhmän kokokin oli sopiva, 7-3 henkilöä. Ohjauskokemuksen merkittävyys itselle tuli kuitenkin ennen kaikkea ohjattavien positiivisten kokemusten kautta. Erityisesti jäi mieleeni henkilö, joka työkaverini kertoman mukaan oli ollut elämän kriisitilanteen vuoksi fyysisesti jähmettyneen jännittynyt ja mielen tasolla ylikierroksilla käyvä. Tilanne ei ollut juurikaan muuttunut hänen saaman akupunktiohoidon aikana. Sen sijaan kolmannen TRE-ohjauskerran aikana kyseinen henkilö nautti silminnähden omasta vapautuneesta liikekielestään. Lopuksi hän kertoikin iloisena, että oli tekemänsä kotiharjoittelun aikana yhtäkkiä tajunnut mikä hänen mieltään oli painanut ja hankalaa oloa aiheuttanut; hän oli tajunnut, että oli kadottanut luovuutensa, mutta nyt vapauttava automaattinen kehon liikehditä avasi luovuuden kadonnutta lähdettä. Hänen kehonkielensä sekä sanallinen palaute oli sen laatuinen, että saatoin ajatella, että oma panostukseni tähän asiaan on jo nyt maksanut itsensä takaisin. Jo pelkästään tämän henkilön palaute kertoi minulle, että matkani TRE-maailmaan on kannattanut. Tästä on siis hyvä jatkaa eteenpäin ja syvemmälle.

 

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.