TRE Finland | Heidi Naakka: Huomioita TRE -prosessin vaikutuksista tanssijan työhön
16818
post-template-default,single,single-post,postid-16818,single-format-standard,ajax_fade,page_not_loaded,,qode-theme-ver-10.1.1,wpb-js-composer js-comp-ver-5.0.1,vc_responsive
 

Heidi Naakka: Huomioita TRE -prosessin vaikutuksista tanssijan työhön

Heidi Naakka: Huomioita TRE -prosessin vaikutuksista tanssijan työhön

Heidi Naakka
Kirjoitettu TRE- ohjaajakoulutuksen lopuksi
11.1.2017

Huomioita TRE -prosessin vaikutuksista tanssijan työhön

Lähes puolitoista vuotta sitten tutustuin TRE- stressinpurkuliikkeisiin (Tension, Stress and Trauma Releasing exercises). Jo ensimmäisellä kerralla kokemus oli pysäyttävä. Alaraajoista lähteneen tärinän todistaminen kehossa oli hämmentävää ja outoa. Kokemus oli jollain tavalla minuudesta vieraannutettu mutta kuitenkin samaan aikaan oli hyvin voimakkaasti läsnä oleva. Ravistelevasta otteestaan huolimatta tärinä tuntui jo muutamien harjoituskertojen jälkeen ennemminkin rakentavan kuin rikkovan mitään minussa.
 
Valmistuin tanssijaksi Tukholman Danshögskolanista 2002 ja sitä ennen tanssinopettajaksi Turun amk:n Taideakatemiasta. Olen harrastanut tanssia useita tunteja viikossa parikymmentä vuotta. Olen siis tutkinut kehoani, sen tuntoja värejä ja sointia lukuisten opettajien ja koreografien johdolla. Olen ”kuunnellut” kaikkea kehossani, harjoittanut sen taidokkuutta, hoitanut sen kipuja ja pitänyt sitä kotina maailmassa olemiselleni. Ja kuitenkin koen, että TRE:n myötä olen vasta nyt alkanut ymmärtää mistä kehollisuudessa on kysymys.

TRE
TRE (Tension, Stress and Trauma Releasing exercises) perustuu olettamukselle, että ”ihmisellä on lajina perimässään kyky parantaa itsensä” (Berceli, 2005, s.8). Tämä kyky on ollut ihmiselle välttämätön osa evoluutioprosessia matkalla kehittyneeksi ihmiseksi. TRE on neurologis-fysiologinen prosessi, jossa yksinkertaisella liikesarjalla aikaan saadaan stressiä ja kroonisia syväjännityksiä kehosta laukaiseva tärinä. Tärinä käynnistetään lantion alueella sijaitsevasta painopistekeskuksesta. Siellä sijaitsevat niin iso lannelihas, jota pidetään ihmisen taistele ja pakene –lihaksina kuin lantion seudun iso hermopunos, joka on suoraan yhteydessä autonomiseen hermostoon. Tällä alueella sijaitsee enemmän sympaattiseen hermostoon kuuluvia taistele ja pakene –hermoja, kuin missään muualla ihmiskehossa. Stressaavan ja traumaattisen tilanteen aikana keho asettaa hermopunoksen tärkeämpään asemaan kuin aivot. Iso lannelihas jännittyy ja keho pyrkii suojelemaan tätä ihmiselle tärkeää kehon osaa. Ihminen vaistoaa hermopunoksen sympaattisten hermosolujen kautta uhkan jo paljon ennen kuin aivot tulevat siitä tietoiseksi. (Berceli, 2005, s.23-38.)
 
Tämän jännityksen ja sen kehossa ketjuttamien jännitysten tulee saada purkautua. Jos näin ei käy stressaavan tilanteen yhteydessä tai jälkeen, supistuneet lihakset aiheuttavat kehoon pysyvän jännitystilan. Luonnollisesti hermoston pitäisi stressaavan tilanteen jälkeen käynnistää palautumisprosessi itsestään. Keho alkaisi vapista ja vapina vapauttaisi kehosta sinne kerääntyneet ylimääräiset kemialliset aineet, kuten esim. adrenaliinin, kortisolin ja opioidit. Tärinä purkaisi ylimääräiset jännitteet niin lihaksista kuin hermostosta, aivan kuten uhkaavista tilanteista selvinneillä eläimillä tapahtuu. Jos tätä purkamista ei tapahdu keho jää ikään kuin eräänlaiseen oikosulkutilaan, jossa aivot uskovat vaaratilanteen olevan koko ajan läsnä ja käskevät kehoa pysymään hälytystilassa. (Berceli,2005, s.27.)
 
TRE lähtee siitä, että kaikki mikä tapahtuu kehossa vaikuttaa mieleen, ja päinvastoin. Kehoon keskittyminen psyykkisen hyvinvoinnin kehittämisessä on lähestymistapa jonka juuret ulottuvat tuhatvuotisten perinteiden käytäntöihin. Moderni neurotiede viittaa selkeästi kehon keskeiseen asemaan tunteiden kokemisessa ja merkityksen luomisessa.
 
”Tunteet liittyvät erottamattomasti –keholliseen toimintaan ja impulsseihin – sydämeen, vatsaan ja sisäelimiin. Ne ovat syntyneet lihasta, ja ne jättävät poltinmerkkinsä lihaan. Ne kutoutuvat yhteen myös aivojen ja verisuonien kanssa” (Fridja, 1986, s.5). (Ogden, Minton,Pain, 2006, s.XVII)
 
TRE herkistää hyvin voimakkaasti autonomista hermostoa. TRE herättelee vaistojamme, jotka aikaan saavat muutoksia kehollisissa tuntemuksissa jo ennen kuin nuo tuntemukset ja niitä seuraavat toiminta konkretisoituvat aivokuoressamme kirkkaiksi suunnitelmiksi.
 
Kun opimme tunnistamaan edellä mainitun kaltaisia kehon aistimuksia ja saamme niihin yhteyden, ymmärrämme vähitellen vaistojen olevan yhteydessä juuriinsa matelijaeläimissä. Kun vaistot avartuvat nisäkkäiden tunneaivoilla ja inhimillisellä kyvyllä tiedostaa, ihmisyyden perimän koko runsaus on kokemuspiirissämme. (Levine,1997, s. 277.)

TRE:n vaikutuksista tanssijuuteeni
TRE on fysiologis-neurologinen prosessi. TRE -harjoitteen tekeminen ei vaadi erityistä keskittymistä käynnistyäkseen, ennemminkin irti päästämistä. Ja kuin lahjana, tärinä tuntuu mielestäni ajavan mielen tapahtuvan äärelle, tuovan palasia yhteen. Itsen kuunteleminen on motivoitu ainakin kohdallani enemminkin kiinnostuksella kuin odotuksella. Tuota kiinnostusta ja kehon liikettä seuratessa kehotuntemus herkistyy huomattavasti. Täristessä tulen tietoiseksi mm. kehon kolmiulotteisuudesta, tärinän etenemisestä kehossa, sen rytmistä, tiheydestä, tauoista ja hiljaisuudesta eri kehon osissa. Ajan käsite muuttaa muotoaan, oleminen muuttuu käsillä olevaksi. Koen, että läsnä olemisen ja tietoisuuden tunne lisääntyy.
 
Levine (1997,s. 92-93) määrittelee läsnä olemista ja kehotuntumaa. Kehotuntuma on läheisessä yhteydessä tietoisena olemiseen. Tietoisena oleminen tarkoittaa juuri sitä, että kokee sen mikä on läsnä, ilman pyrkimystä sen muuttamiseen tai tulkitsemiseen. Näkökulma on fysiologinen. Fysiologian maassa hienovaraiset aistimukset ovat aivan yhtä merkittäviä kuin itsestään selvät aistimukset.
 
Tanssijan ja jokaisen esiintyjän yksi keskeisimmistä työkaluista lienee juuri läsnä olemisen taito. Tanssi on hetken taidetta ja suhteessa aina siihen mitä ja missä ja kenen kanssa ollaan tekemässä. Kokemukseni mukaan, mitä voimakkaammin tanssija aistii tuon kaiken kehollaan, sitä voimakkaammin hän pystyy olemaan läsnä jokaisessa ohikiitävässä hetkessä ja sitä mielekkäämpää tanssiminen on. Uskon vahvasti, että tällöin kokemus on voimakkaampi on myös tanssia seuraavalle katsojalle.
 
Viime keväänä työstäessämme Helsingin kaupunginteatterissa koreografi Jyrki Karttusen teosta Pieniä pääosia, käytin TRE -metodia henkilökohtaisena työvälineenäni. Tärisin hetken kulississa aina ennen näyttämölle menoa. Keskitin huomioni kehotuntemukseeni ja samalla purin jännityksestä hieman ylikierroksilla käyvää vireystilaani. Koin, että voimistin selvästi olemisen tilaa, jota kutsun läsnä olemiseksi. Tästä kokeilusta esitysprosessin myötä mielestäni seurasi, että kokemus näyttämöllä oli levollinen, mutta hyvin voimakkaasti hetkessä kiinni oleva. Liikkeet eivät tuntuneet automatisoiduilta eivätkä rutinoiduilta. ”Tanssintila” tuntui olevan helpommin saavutettavissa ja koin, että onnistuin yllättämään itseni useammin. Esityksistä muodostui rutiinisuorituksen sijaan ennemminkin voimakkaasti elossa oleva luova prosessi.
 
Kyseisessä teoksessa esitin avaruusoliota. Minun oli luotava hahmolle tapa liikkua ja tapa olla. Tanssijalle roolin rakentaminen on hyvin kehollinen prosessi. Erityisesti, jos tekstiä ja kieltä ei ole käytettävissä kaikki mitä voidaan ja halutaan välittää katsojalle tulee näkyväksi kehon tavassa olla ja liikkua. Muistan hyvin konkreetin hetken eräästä teoksen Pieniä pääosia näytöksestä. Olimme keskellä kohtausta, kun tilanteessa ollessani tunsin, miten rintarankani on hakeutumassa eri asentoon. Aistin, miltä se tuntui ja miten se yhdessä kaikkien muiden samanaikaisten aistihavaintojen kanssa alkai vaikuttaa tapaani olla tuossa tilanteessa.
 
Kyseessä oli hyvin pikainen havainto, mutta äärettömän mielenkiintoinen sellainen. Tuntemukset tuntuivat kumpuavan uudesta suunnasta. Analyyttisen työstämisen sijaan olin tuossakin tilanteessa, aivan kuin täristessäni, todistaja kehoni tapahtumassa. Koin uudenlaista vapautta ja tunsin uuden mahdollisuuden hahmolleni. Hetki lisäsi tanssimisen mielekkyyttä ja toimi uutta luovana sykäyksenä varmasti myös muille esiintyjille.
 
Esiintyjä pyrkii työssään ehdottomaan läsnäoloon ja hetken kuuntelemiseen. TRE vähentää mielestäni rutiininomaista tehtävien ja liikkeiden suorittamista, ja mielen valtaa vapaampi ja tyhjempi uutta luova tila. On helpompi kuunnella ja tehdä havaintoja itsestään ja kollegoistaan näyttämöllä. Tuntuu, kuin jostain tulisi uutta tiheää ilmaa tilanteiden välille ja kaikki resonoisi ympärillä paljon voimakkaammin. Tällaisia kehollisia uusia tuntemuksia ja havaintoja olen kokenut useasti TRE -harjoittelun aloittamisen myötä niin näyttämöllä kuin joka päiväisessä työssäni tanssijana. ”Tietoisuus kehosta ja sen aistimuksista tekee mistä tahansa kokemuksesta voimakkaamman” (Levine, 1997, 79).
 
Kuten edellä olen todennut. Tärinä poistaa jännityksiä hermostosta ja lihaksistosta ja laskee yleistä stressitasoa. Usean tunnin treenaamisen jälkeen koen, että tärinä tuntuu toisinaan ”kotiin palaamiselta”. Tärinä tuo näkyviin kehon fyysisen tilan, kireydet ja jännitykset ja palauttaa kehoa. Tärinän hetki kokoaa kaikki päivän aikana tehdyt tehtävät takaisin yksiin kansiin. TRE on mahdollisuus keskustella kehon kanssa. Se antaa esimerkiksi keholle mahdollisuuden hakeutua venytyksiin, jotka ovat syvällä kehossa ja usein paikoissa, joista ei tietoisesti osaisi kireyttä edes etsiä. Näiden venytysten kautta liikeketjut kehossa aukeavat ja tanssille tulee aivan konkreettisesti lisää tilaa ja vapautta liikkua moniulotteisemmin.
 
Samanaikaisesti TRE myös poraa syvemmälle minuuteen. TRE -prosessi pyrkii viemään päätökseen kehollisia prosesseja, jotka aikanaan stressaavissa ja traumatisoineissa tilanteissa ovat jääneet sitomaan energiaa kehoon. Jännitysten purkautuessa kehosta ja mielestä sinne jähmettynyt energia vapautuu käytettäväksi tässä ja nyt. Koen, että olen arjessani levollisempi, viihdyn paremmin itseni kanssa ja nautin elämästä enemmän. Sanotaan, että TRE:n myötä käynnistyy kokonaisvaltaisempi eheytymisen prosessi; hermostollinen yhdistyneisyys –aivojen ja kehon fysiologinen linkittäminen –paranee. Järjestelmän yhdistyminen muuttaa elämää joustavammaksi, sopeutuvaksi, ehjäksi, voimaantuneeksi ja vakaaksi. (Ogden, Minton,Pain, 2006, s.XVII).
 
TRE –prosessin myötä olen herännyt pohtimaan minä -käsitystäni, itsetuntemustani ja siihen voimakkaasti vaikuttaneita asioita. Mitä traumoja minulla on? Tanssi eri näkökulmista katsottuna on ehdottomasti yksi merkittävimmistä minäkuvaani vaikuttavista ja vaikuttaneista asioista. Menneisyyttäni aivan lapsuuden tanssiharrastuksesta lähtien katsoessani sanoisin, että takana on lukuisia kokemuksia, jotka varmasti ovat jättäneet iskun jälkiä minuuteeni. Niiden traumatisoivia vaikutuksia en osaa arvioida, eikä se tunnu tarpeelliseltakaan. Traumalla tarkoitetaan poikkeuksellisen kuormittavaa tilannetta tai tapahtumaa. Trauma voi syntyä hetkellisesti tai pidemmän ajan kuluessa, kun yksilö altistuu toistuvasti esimerkiksi kiusaamiselle.
 
Aikaani ammattitanssijana ja ylipäätään tanssijan ammatin yhteisöllisyyttä ja sosiaalisten suhteiden merkitystä työssäni olen pohtinut paljon. Olen ollut teatterissa tanssijan kiinnityksellä viimeiset 10 vuotta. Urani on ollut antoisa ja olen asemastani hyvin kiitollinen. Työtehtävät ovat olleet pääsääntöisesti kiinnostavia ja avanneet ovia maailmoihin ja ihmisiin, joihin en koskaan olisi päässyt tutustumaan, ellei elämä olisi valinnut minulle tätä taiteilijan tehtävää. Mutta matka on ollut myös raskas. Jatkuva arvostelun alla oleminen, omien ja toisten odotuksiin vastaaminen ja työyhteisön sosiaaliseen rakenteeseen solahtaminen on vienyt voimavaroja ja toiminut varmasti traumatisoivana elementtinä elämässäni. Vastaani on tullut tilanteita, joissa arvostelu on läpäissyt kaiken minussa ja minulla ei ole ollut minkäänlaisia työkaluja suojautua tuolta arvostelulta. Nuo ikävyydet ovat vaikuttaneet luonnollisesti itsetuntooni niin tanssijana kuin ihmisenä. Nyt tiedän lukemani perusteella, että ne ovat vaikuttaneet myös keholliseen olemukseeni. Nuo ikävyydet ovat jääneet kulkemaan mukaani ja tulleet osaksi sosiaalista kanssakäymistäni työyhteisössäni.
 
On hämmentävää, miten TRE:n myötä olen alkanut aistia, nähdä ja ennen kaikkea tuntea uudella tavalla. Oman heikkouteni sijaan, olen alkanut erottaa toisten heikkouden ja kyvyttömyyden. Kokemus on ollut vapauttava. Traumat ovat syntyneet sosiaalisissa tilanteissa ja nyt ne purkautuvat sosiaalisissa tilanteissa. Uskallan vain olla sen sijaan, että pyrin pois epämiellyttävistä tilanteista tai ennakoin niitä väistämällä tilanteita. Koen, että minusta on löytynyt voimaa ja tahtoa mennä kohti haastavia tilanteita. Olen havahtunut tietoisuuteen, jossa toisin kuin ennen, en ole kokenut minkäänlaista miellyttämisen tarvetta. Koen, että itsetuntoni on vahvistunut huomattavasti. Uskon tämän kaiken olevan seurausta TRE –prosessini käynnistymisestä.
 
Tämän varsin merkittävän kokemuksen myötä koen olevani vapaampi. Vapaus on ehdoton edellytys luovuudelle ja siksi havainto on merkittävässä suhteessa niin ammatilliseen identiteettiini kuin kaikkeen minussa ihmisenä. Olen alkanut kuulla kuka olen, jos minusta riisutaan tanssijuus ja muut sosiaaliset roolini esim. äitinä ja naisena. Ajattelen, että itseys on salaisuus, jonka ratkaisemiseksi on annettu elämä. Olen onnekas, kun saan tutkia aihetta myös työkseni.

 

Berceli, D. Trauma Releasing Exercises. Suom. Mähönen, K. Porvoo: 2013 
Levine, P. (1997). Waking the Tiger – Healin Trauma. Suom.Pekkarinen,I. Traumaterapiakeskus. Oulu: Ouluprint 2008. 
Odgen, P., Minton, K., Pain, C. (2006). Suom. Pekkarinen, I. Traumaterapiakeskus. Oulu:Kalevaprint Oy

 

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.